single.php

Esittelyssä CMC

Italialainen CMC on kansainvälisesti tunnettu toimija, jonka referenssit, kuten Lamborghini ja Ferrari, puhuvat puolestaan. Yritys valmistaa muun muassa ruiskutuskammioita, esikäsittelytiloja sekä maalinsekoitushuoneita. CMC on yksi Amoyn pitkäaikaisista ja tarkkaan valituista yhteistyökumppaneista. 

 

Lauri Toivonen, Amoyn operatiivinen johtaja, arvioi CMC:n olevan toimialansa innovatiivisin yritys, joka on muun muassa patentoinut infrakuivausjärjestelmän.

”CMC on ollut kumppanimme ensimmäisestä projektista lähtien. Luotamme tuotteiden korkeaan laatuun sekä brändin asiakaslähtöiseen tapaan toimia.”

Tuotteiden innovatiivisuuden, suorituskyvyn ja kestävyyden lisäksi CMC panostaa siihen, että tuotteita on turvallista käyttää. Edistyneiden kontrollijärjestelmien ja pitkäaikaisen tutkimuksen pohjalta CMC on onnistunut myös kehittämään tuotteiden energiatehokkuutta.

Amoylla on vuosien kokemus CMC:n järjestelmien sovittamisesta jo olemassa oleviin tiloihin.

”Yksikään projekti ei ole samanlainen, vaan on aina otettava huomioon tilan asettavat rajoitteet. Kumppanina huolehdimme siitä, että asiakkaat saavat täyden hyödyn irti CMC:n huipputeknologiasta.”

Lue lisää CMC:n tuotteista tai kysy lisää Amoyn asiantuntijoilta.